Monday, March 8, 2010

Poliisi loukkasi perusoikeuksia Tampereella Seppo Lehdon kohdalla vaalikopin ryöstöllään ja vapaudenriistollaan kunnallisvaalien aikaan 2008


----
Huomio: Tampereen poliisi Anssi Köykän törkeä temppu laittamalla Seppo Lehto savustettavaksi huumerikollisten kera poliisivankilaan kunnallisvaalien aikaan oli vähintään tupakkalain ja myös perusoikeuksien vastainen

Poliisi loukkasi perusoikeuksia Tampereella Seppo Lehdon kohdalla vaalikopin ryöstöllään ja vapaudenriistollaan kunnallisvaalien aikaan 2008



---------------------------------------------------------------------

Poliisi loukkasi perusoikeuksia Tampereella

Maanantai 8.3.2010 klo 15.36

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut moitteita Tampereen poliisille aktivistien kiinniotosta kesällä 2008.


Mielenosoitusta sivusta seuranneiden aktivistien kiinniotto ei apulaisoikeusasiamiehen mukaan täysin vastannut poliisilain lähtökohtia.

Jussi Pajuoja kertoi kannastaan Pirkanmaan poliisilaitokselle ja poliisihallitukselle, mutta ei ryhtynyt muihin toimiin.

Tapaus sattui Patrian ulko-ovien luona puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4. kesäkuuta 2008. Toistakymmentä armeijan vastustajaa oli tukkinut kiinteistön kulkureitit kahliutumalla toisiinsa putkien ja ketjujen avulla.

Poliisi otti paikalta kiinni myös sivummalla olleita aktivisteja, jotka kuvasivat tapahtumaa. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan heidän kiinniottonsa ei täysin vastannut poliisilain ajattelua. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito ei saa ylikorostua perusoikeuksien kustannuksella, hän tähdensi.


Voi tätä itkuvirsien Suomea:/

Lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010030811261682_uu.shtml

-----------------------

Kellot soivat Zurichiä myöden - Islam ja islamin kirous on keskuudessamme - On syytä herätä ennenkuin on myöhäistä

Seppo Lehto suomalainen vainottu toisinajattelija tammikuussa 2010 Zurichissä:

Kuulkaa hätäkellojen soimista edes omassä päässänne jollette ole jo kuuroutuneet mokumafian disinfon alla:




Tagit:

Tagit: Finnish dissident, Seppo Lehto, im Zentralbibliotek Zurich, 26.1.2010, Erwachen Sie, gegen islamisierung, islam, stop islamification in Europe, Suomi, Finnland, Finland, Finlande, loppu islamisoittamisellemme, Muutos 2011, Suomi suomalaisille, yhdenvertaisuus, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, Helvetia



--------------------------------------------------------------------------

http://tampereen-poliisi-ja-perusoikeudet.blogspot.com/


----------------------